Yksi yleisimmistä projektijumeista on tämä: ihminen ei uskalla tehdä mitään, koska ensimmäisen version pitäisi olla heti hyvä. Ei täydellinen ehkä, mutta ainakin “riittävän fiksu”. Siinä kohtaa moni jää odottamaan parempaa oloa, parempaa ideaa tai parempaa hetkeä.
Usein sitä hetkeä ei tule.
Siksi ruman ensimmäisen version ajatus on niin vapauttava. Se vaihtaa työn tavoitteen. Ensimmäisen version tehtävä ei ole vakuuttaa ketään. Sen tehtävä on poistaa tyhjyys.
Tämä toimii hämmästyttävän monessa asiassa. Kirjoittamisessa. Kurssirungossa. Tarjousluonnoksessa. Uuden palvelun rakenteessa. Myyntisivun otsikoissa. Luennon sisällössä. Missä tahansa, missä täydellinen alku alkaa pitää koko projektia panttivankina.
Kokeile tällaista: anna itsellesi 30 minuuttia aikaa tehdä mahdollisimman karkea versio. Ei editointia. Ei paluuta taaksepäin. Ei hienosäätöä. Vain materiaali ulos päästä, muistista tai muistiinpanoista näkyvään muotoon.
Tärkeä yksityiskohta on tämä: aikaraja auttaa. Kun päätät, että luonnos tehdään nyt eikä hartaasti joskus, mieli lakkaa neuvottelemasta laadusta aivan samalla tavalla. Kello vie eteenpäin.
Moni yllättyy myös toisesta asiasta. Se ensimmäinen “ruma” versio ei ole yleensä niin huono kuin pelkäsi. Ja vaikka olisi, sitä voi nyt muokata. Tyhjää tiedostoa on paljon vaikeampi parantaa kuin keskeneräistä tekstiä, raakaa rakennetta tai karkeaa listaa.
Tässä artikkelissa tärkein anti on lupa tehdä jotakin epätäydellistä heti. Täyspitkä materiaali menee pidemmälle siihen, miten karkeasta versiosta edetään hallitusti parempaan laatuun, miten ruma luonnos erotetaan hutiloinnista ja miten perfektionismia puretaan, jos se istuu syvällä tavassa tehdä töitä.