Tauoista puhutaan usein kahdella väärällä tavalla. Joko niitä pidetään ajanhukkana, tai sitten niitä pidetään, mutta käytännössä vain vaihdetaan työruutu viihderuutuun. Kumpikaan ei ole kovin toimiva malli.
Hyvä tauko ei ole karkumatka työstä. Se on kuin hengähdys mäen päällä ennen seuraavaa nousua. Et pysähdy siksi, että luovutat. Pysähdyt siksi, että jaksat jatkaa kunnolla.
Ongelma on se, että moni pitää tauon aivan liian lähellä samaa kuormitusta. Käsi siirtyy hiireltä puhelimeen, mutta pää ei oikeasti irtoa mistään. Silloin olo ei kevene. Ärsyketaso vain vaihtaa muotoa.
Toimiva tauko on yleensä yksinkertainen. Nouse ylös. Katso kauas. Liikuta hartioita. Täytä vesilasi. Käy lyhyt kävely. Mene hetkeksi parvekkeelle tai pihalle, jos mahdollista. Varsinkin päätetyössä silmät ja hermosto kiittävät yllättävän nopeasti.
Yksi hyvä nyrkkisääntö on tämä: tauolla kannattaa tehdä jotain, mitä et tee varsinaisen työn aikana. Jos istut, nouse. Jos tuijotat näyttöä, katso pois näytöstä. Jos ajatukset pyörivät jumissa, vaihda hetkeksi maisemaa. Aika usein ratkaisu putkahtaa mieleen vasta silloin, kun lakkaat repimästä sitä väkisin esiin.
Kokeile viikon ajan tällaista: tee 45–50 minuuttia yhtä asiaa ja pidä sen jälkeen 10 minuutin oikea tauko. Ei viestien kuittausta. Ei somea. Oikea tauko. Testaa sen jälkeen, miltä seuraavan jakson aloitus tuntuu.
Moni huomaa tässä kohtaa jotakin vähän huvittavaa. Tauko ei vie aikaa pois työltä. Se palauttaa laatua takaisin työskentelyyn.
Tässä maistiaistekstissä tärkein ajatus on juuri tämä ero huonon ja hyvän tauon välillä. Täydessä materiaalissa aihetta puretaan pidemmälle – miten tauon pituus kannattaa suhteuttaa työn laatuun, milloin flow’ta ei kannata katkaista ja miten palautumisesta tehdään osa projektin etenemistä, ei irrallinen lisä.